A-tytöt, taistelu SM-välieristä

Lauantaina 26.1 järjestimme A-tyttöjen turnauksen, johon vieraat tulivat Kuopiosta, Oulusta ja Nurmosta.

Päivän ohjelma ja tavoite oli selvää, kahdelle parhaalle pääsy SM-välieriin.

Ensimmäiseen otteluun OaAt:n (Oulu) kanssa kentälle lähti päättäväinen seitsikko, Jasmin, Sini, Heidi, Juulia, Annariikka, Vilma ja Venla. Erä lähti “ihan hyvin” käyntiin ja näytti, että meillä on hyvät mahdollisuudet pärjätä. Hyökkäyspelaaminen jakautui suhteellisen tasaisesti ja ratkaisijoita löytyi jokaiselta paikalta. Heikompi vaihe erässä kesti sitten oikeastaan koko loppuerän, teimme 17 omaa suoraa virhettä erässä. Tilanne oli pahimmillaan 12-16, josta sitten kuitenkin onnistuimme erän kääntämään 25-19 numeroin meille. Toiseen erään samalla kuusikolla ja toiveena tehdä vain omat pisteet. Tämä toive toteutui ja pelasimme pääasiassa todella hyvää lentopalloa. Erä meille 25-8. Hyvä 2-0 voitto päivän alkuun.

Heti perään PuWo vastaan. Vaihdoimme Anniinan hakkuriksi, muutoin samalla porukalla. Ensimmäinen erä meni tasaisissa merkeissä aina 14-14 tilanteeseen asti, josta kiristettiin tahtia ja Puijo tippui kyydistä, erän loppu meille 11-3 ja erä siis 25-17. Toiseen erään jatkettiin siitä mihin jäätiin ja kuljettajan paikka erään otettiin heti alussa. 7-1 alusta jatkettiin erän loppuun ja voitettiin erä 25-18. Toinenkin 2-0 voitto ja tässä vaiheessa jo varmistettiin vähintään lohkon kakkostila.

Pitkän tauon jälkeen päivän viimeinen ottelu NJ/KT joukketta vastaan ja hiukan rukattiin kuusikkoa uusiksi. Pinja, Sini, Juulia, Anniina, Jasmin, Vilma ja Venla kentälle. Eka erässä hyviä onnistumisia ja tasaisissa merkeissä erä meille 25-22. “Löysä pois”, tätä kuultiin tässä ottelussa. Toinen erä alkoi heikommin, aikalisä tilanteessa 6-11 ja siitä oma peli taas hiljalleen käyntiin. Erä lopulta selvästi meille 25-18 ja päivän kaikki ottelut 2-0.

Loistavia onnistumisia päivän aikana, seuraava vaihe on SM-välierät, joissa kahdelle parhaalle lippu finaaleihin. Saamme vastaamme kovat joukkueet, A-poolista NJ/TR, B-poolista Rantaperkiön Iskun ja toisen D-poolin voittajan PuMan. “Pitäkää fokus”

  • Anders
Share Button