B1 Jalasjärvellä “Zombeja”

Lauantaiaamuna starttasi päävalmentajan auto klo 5:00 Kiihtelysvaarasta.
06:00 otettiin kuorma päälle ja lähdettiin ajelemaan meidän kerrostalolla kohti Jalasjärveä.
Mukana Pinja, Jenna, Siiri, Tiia, Mette, Venla, Ansa ja Ella.

Terveystilanne ei tällä porukalla juuri nyt ole mitenkään kehuttava, mutta näillä mennään.
Alaraajavammoista kärsiviä pelaajia näissä 4.
Keski- tai ylävartalon alueen vaivoja kahdella.
Kaksi likipitäen tervettä (ainakin fyysisesti) pelaajaa mukana.
Valmentajakin ylähengitystiesairauden kourissa.
Kylmäpusseja oli lähdettäessä 4, palatessa 0. Lääkkeet ei kyllä lopu kesken. Teippiä meni noin kilometri.
Pelisalina toimi jo vuosia nähnyt Jalasjärven koulukeskus, jossa pikkusalissa hyvä lämppä ennen eka peliä.

Vastaanasettui Haukiputaan Heitto ja ensimmäinen erä meidän komennossa koko ajan, voitto 25-18.
Toiseen erään ei sitten startattu. Vastustajan hieman erilainen hyökkäyspelitaktiikka oli haastellinen ja siihen reagointi oli vaikeaa. Toinen erä HaHelle 21-25. Edessä kolmas erä ja turnauksen aikataulu välittömästi solmuun. Ottelumme alkoi siis kello 15:00. Kolmas erä pelattiin taas lentopalloa ja hoidettiin erä 15-9 meille.
Hyvä startti siis 2-1 voitolla.

Yhden ottelun tauon jälkeen kotijoukkue Jalasjärven Jalas vastaan ja meillä ei sitten tapahtunut kuin pistetehtailua. Valitettavasti vastustajankin pisteet tehtiin. 27 pistettä tehtiin suoraan vastustajalle ja tästä voi melkein päätellä ottelun voittajan. JaJa vei ottelun helposti 2-0 (22-25, 15-25).

Heti putkeen sitten päivän viimeinen koitos Kauhavan Wisaa vastaan.
Virheiden tekeminen sitten jatkui, eka erään tehtiin Wisan pisteistä 17. Tällä kertaa kuitenkin voitettiin erä 29-27. Hiukan pitkällisten vaiheiden jälkeen, mutta erävoitto kuitenkin.
Jälleen toinen erä mahdottoman vaikea ja selvä erätappio 13-25 toisesta. Eipä jäänyt paljoa kerrottavaa tuosta erästä. Vaihteeksi pelataan poolissa pysymisestä kolmannessa erässä.
Vaihtopallopeliä aina tilanteeseen 12-13 asti, kunnes tuomari päätti puuttua pelin kulkuun (pahoitteli sitten pelin jälkeen). Vastustajalle pari ottelupalloa tuomarin myötämielisellä avustuksella, ensimmäinen hoidetttiin ja täraytettiin sitten oma syöttö verkkoon kauniiksi lopuksi.

Haetaan siis ensi kerralla vauhtia E-poolista ja saadaankin pysytellä lähialueella kun Rantasalmi on järjestämisvuorossa.

Turnauksesta jäi kuitenkin paljon positiivsta ja nyt on pari viikkoa hoitaa vaivoja ja tauteja pois. Kapealla rosterilla pelatessa tälläisiä tilanteita tulee aina.
Niin tosiaan, tuo “Zombeja”, liittyy meidän terveystilanteeseen…. 😉
960 kilometriä (kotoa-kotiin), 05:00 – 03:30 reissulla tyttöjen kanssa häärinyt,

Anders

Share Button