C03-tyttöjen välieräturnaus Lapinlahdella 25.3. – Varjojen mailla savonmualla

Oli tosi pitkä päivä eilen. Paino sanalla “tosi”. Lähtö aamulla kellojen siirron jälkeen,  ennen sitä kuuluisaa “sian pieraisua”, ja kotiin illalla noin 21.30. Lähdön ja paluun väliin mahtui mm. reilu 350 ajettua kilometriä, neljä peliä, monia erilaisia ihmetyksen aiheita, pari katkeraa tappiota ja pari työvoittoa. Turnauspäivänä ei ihan tarkkaan pysty analysoimaan turnauksen pelitapahtumia, mutta yhden nukutun yön jälkeen asiat alkavat jälleen jäsentyä päässä. Tänään oli vielä sikäli harvinainen päivä töissä, että pystyin ainakin kolme varttia keskittyneesti miettimään eilistä. Soratäytön tiivistäminen täryllä ei nimittäin ole rakettitiedettä, ja siinä on hyvää aikaa mietiskelylle. Kun nyt vain muistaa pitää täryn omalla tontilla, eikä kävele sen perässä kadulle tai Pyhäselän jäälle (rakennuspaikka on ihan rannassa).

Mietin pääni puhki, että mitkä kaikki asiat ovat voineet vaikuttaa eiliseen pelisuoritukseen. Kellojen siirto ja lyhyemmät yöunet? Yläkoululeiriviikko Tanhuvaarassa, ja vain yksi yhteinen lyhennetty joukkueharjoitus perjantaina? Fyysinen väsymystila? Henkinen väsymystila? Harjoittelun suunnitelmallisuus? Tahtotila – tai sen puute? Valmennuksen tuki pelaajille? Yksilön itseluottamus? Parin johtavan pelaajan vaisu pelipäivä? Inhoan selittelyä, mutta eiliset peliotteet vaativat kyllä selityksen. Miksi?

Pelit menivät siis seuraavasti. Tappiot Kaiulle ja LaVe:lle, voitot Wovosta ja Kempeleestä. Pelit eivät –  yksittäisiä loistosuorituksia lukuun ottamatta – tarjonneet hienouksia, joukkue oli kuin varjo entisestä. Palloja putoili välillä pelaajien väliin, suorituksia tehtiin “sahapukkijaloin”, vastaanotossa oltiin vaikeuksissa ja passipeliin jäi parannettavaa. Pelaaminen oli yleisesti järkyttävän sekavaa aika-ajoin, ja tehtiin tosi paljon omia virheitä. Olin itsekin ihan äimänä, kun peli ei jatkunutkaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. No eipä tietenkään. Ei se niin voi mennäkään. Ehkä siinä oli opetusta myös valmentajalle. Omien odotusten karu murskaantuminen sai minutkin hämmentymisen lisäksi myös turhautumaan voimakkaasti, mikä ei varmasti auttanut pelaajia. Näytellä en osaa, enkä aio opetella. Näyttelemisen sijaan voisin ehkä opetella itsehillintää. Hella menee kuutoselle vähän liian helposti. Jos joku tietää esim. kansalaisopistolla hyviä kursseja aiheeseen liittyen, niin laittakaa yyveetä. Vitsivitsi.

Nyt te mietitte siellä, että siellä se koutsi itkunsekaisena taas kirjoittelee raporttia. Ei pidä paikkaansa. Tytöt nimittäin pelasivat viimeisessä pelissä noin viisitoista viimeistä palloa suurinpiirtein omalla tasollaan. Tuli hyviä nostoja, passeja ja lyöntejä, sekä muutama hyvä pelastus lattian pinnasta. Tehtiin siis hyvää lentopalloilijan perustyötä. Tuollaiset loppupäivän peliotteet kertovat siitä, että fyysistä väsymystä ei ollut siinä määrin, että se vaikuttaisi dramaattisesti tekemiseen. Eivätkä tyttöjen pelitaidot oleet hävinneet minnekkään. Suurimmat haasteet olivatkin eilen henkisellä puolella, ja tällä kertaa niihin haasteisiin ei kyetty täysillä vastaamaan.

Tänään tytöt viettävät ansaittua vapaailtaa. Annetaan superkompensaation tehdä tehtävänsä ja aletaan pikkuhiljaa valmistautua kauden päätösturnaukseen. Ja hyvillä mielin tietysti. Kuinkas muuten.

Eero,
C03 valmentaja

Share Button