E-junnujen kauden päätösturnaukset Rautalampi, Kuopio ja Outokumpu

E-junnujen sarjakausi on takana ja saimme yli kymmenkunta innostunutta uutta e- tai d-junnua mukaan kauden aikana. 🙂 Mikä hienointa myös viimeisen kahden viikon aikana on tullut kolme uutta pelaajaa, joten myös ensi kaudelle näyttää olevan jo hyvä määrä e-junnuja suurimman osan siirtyessä d-junnuihin.  Kauden aikana pelattiin syksy yhdellä joukkueella Pohjois-Karjalan maakuntasarjaa ja keväällä yhdellä joukkueella Itä-Suomen aluesarjaa sekä kaksi joukkuetta pelasi Pohjois-Karjalan tiikerisarjassa. Hieno määrä joukkueita kun ennen joulua näytti että ei ehkä  saada aluesarjan ja tiikerisarjan joukkuetta kasaan.

Rautalampi & Kuopio -aluesarjan pelit
Kävimme pelaamassa aluesarjan kolmannen turnauksen Rautalammilla 2.4. Mukana oli Veera, Anniina, Tanja ja Eviaana. Pelasimme neljä peliä joista 2 voittoa ja 2 tappiota. Jäimme yhden voiton päähän finaalipaikasta, joten seuraavaksi suuntana oli pelaamaan sijoista 7-13. Rautalammin turnaus sujui hienosti, pelasimme jo paljon kolmen kosketuksen palloja. Hieman oli turnausväsymystä pitkän pelimatkan johdosta ensimmäisessä pelissä, mutta muuten tytöt jaksoi pelit hienosti pelata. Paluumatka Rautalammilta sujuikin hilpeissä naurutunnelmissa.

Viimeinen turnaus oli Kuopiossa ja mukaan pääsi Veera, Tanja, Eviaana ja Nella lähti vahvistukseksi mukaan tiikerijoukkueesta. Valmentaja jännitti jo ennakkoon miten neljällä jaksetaan viisi peliä pelata, mutta väsymystä näkyi vain kahdessa pelissä! Olimme alkulohkon toinen joten kohtasimme “välierissä” toisen lohkon ykkösen Pieksämäen. Tässä pelissä tytöt oli aikas “unessa”, joten hävisimme ja päädyimme pelaamaan sijoista 9-10 KLP-86 vastaan. Tytöt hävisi aamun ensimmäisen pelin Kerimäelle 2-1, mutta viimeisessä pelissä taisimme olla vähemmän väsyneitä ja peli meille 2-0 ja sijoitus sarjassa 9. Tytöillä oli upeaa kehitystä kauden ajan, meillähän vain kahdella pelaajalla oli kokemusta e-junnuista edelliseltä kaudelta ja joukkueessa pelasi yksi f-junnu ja osa aloitti lentopallon syksyllä tai joulukuussa.

Tiikerisarjan turnaukset Outokummussa 3.4 ja 16.4.
Tiikerisarjalaiset pelasivat molemmat kauden viimeiset turnaukset Outokummussa. Pelasimme kahdella joukkueella molemmissa turnauksissa ja aivan huimaa kehitystä kaikilla meidän syksyllä ja tammikuussa aloittaneilla tytöillä. Voittojakin napsahteli tyttöjen mieliksi jo monissa peleissä. 🙂

Pidimme myös tällä viikolla harkat, missä junnut sai toivoa pelejä, leikkejä yms. ja pelattiin mm. ilmapallolla lentistä, oltiin hippaa, sokkoa ja roikuttiin renkaissa ja köysissä. Nyt sitten jatketaan pallon kanssa treenejä vielä sisällä ja toukokuussa ulkona Power Cupia kohti! Lapset päättää harkat

Kiitos sarjakaudesta Lotta-valmentajalle, kaikille tytöille, vanhemmille, huoltajille, talkoolaisille ja apureina olleille pelivalmentajille!

Iso kiitos myös omille kotijoukoille, ilman miehen apua ei olisi pienen vauvan äitinä tätä kautta onnistunut valmentamaan&turnauksia järjestelemään.

Johanna,
Valmentaja & Jojo

Share Button