E-tyttöjen pelit 20.2 ja 21.2.

E-tytöissä meillä on tällä hetkellä hienosti jo kolme joukkuetta, peleissä on mukana myös muutama vasta aloittaneita d-tyttöjä.

Aluesarja – Lehmo
e aluesarja

Aluesarjan joukkue oli pelaamassa lauantaina 20.2 Itä-Suomen aluesarjan toisen kierroksen. Mukana oli Eviaana, Helmi, Tanja, Veera ja Anniina. Tyttöjen peli oli mennyt hienosti eteenpäin muutamassa viikossa ja saimme kevätkauden avausvoiton Pieksämäen Tsempistä 2-1! Lisäksi saldona oli selkeät tappiot kokeneimmille joukkueille eli Iskulle ja Puijo Volleylle. Veera sai Leijona-palkinnon peleistä, palkinnon saajan valitsi Iskun tuomarit. Valmentaja oli ylpeä siitä että palloja pelataan jo usein kolmella kosketuksella. Hieman vain turnausjännitys taisi painaa ensimmäisessä ja viimeisessä pelissä kun liikkuminen pallon alle unohtui välillä sekä aloitussyöttöihin ei muistettu keskittyä. 🙂  Seuraava turnaus on sitten 2.4.

Tiikerisarja Liperissä
WP_20160221_003

Tiikerisarjan pelit olivat sunnuntaina 21.2 Liperissä. Meillä oli mukana peräti seitsemän tyttöä joille lentopalloturnaus oli ensimmäinen ikinä. Joukkueita oli kaksi, toisessa pelasivat Julia, Noora, Diana sekä d-tytöistä vuorotellen Fiina tai Tia. Toisessa joukkueessa pelasivat “konkarit” eli syksyllä aloittaneet Kia, Nella, Iina sekä uudet pelaajat Noora ja Veera sekä d-tytöistä Jenni. Molemmat joukkueet pelasi hienosti vaikka toisten joukkueiden kokemus näkyi selvästi ja voitot jäi saavuttamatta vielä tässä turnauksessa. Hihalyönnit sujui aika mallikkaasti. Harkoissa treenaataan erityisesti syöttöjä ja passaamista  & hyökkäämista ennen seuraavaa turnausta joka on 2.4.

Kiitokset vanhemmille hyvästä kannustuksesta peleissä sekä tiikerisarjan apuvalmentajalle Jussille apuna olemisesta!

Johanna

Share Button