Juju B2-tyttöjen välieräturnaus 23.3. – Kevät – se aika vuodesta.

Helmikuisen aluemestaruusturnauksen jälkeen sarjaohjelmassa oli pidempi, reilun kuukauden mittainen tauko ennen välieräturnausta. Kevään merkkejä on alkanut olla ilmassa, niin ulkona luonnossa, kuin sisällä joukkueurheilun parissa. Useamman kevään itsekin nähneenä, se vain silti tahtoo yllättää tulollaan joka vuosi. Kevät on se aika vuodesta, jolloin pitkä sarjakausi alkaa tiivistyä kohti välieriä ja finaaleja – siis kohti kauden kovimpia ja tärkeimpiä pelejä, kohti terävintä tavoitetta. Kevät on se aika vuodesta, jolloin pitkä sarjakausi alkaa näkyä myös lievänä puutumisena. Esiin nousevat sanat motivaatio, tahto, sitoutuminen ja joukkuehenki. Nyt jos koskaan näitä tarvitaan. Nyt on vietävä päätyyn asti se yhteinen “projekti”, joka polkaistiin liikkeelle joukkueyössä viime syyskuussa.

Kevät on myös se aika vuodesta, jolloin kauden aikana tehty työ alkaa näkyä. Lajitaidot ovat karttuneet kaikilla, ja fyysinen harjoittelu on purrut hyvin. Tai oikeastaan fysiikkaharjoitteluhan mahdollistaa lajitaitojen kehittämisen. Kentällä nähtiinkiin eilen useita pelaajia, jotka pelasivat pelipäivän teemamme mukaisesti kauden parasta lentopalloa. Tähän täytyy olla erittäin tyytyväinen!

Välieräturnaus järjestettiin Rantakylän urheiluhallilla, ja vierasjoukkueet tulivat Kiteeltä, Kausalasta, ja Lauritsalasta. Kevät on myös se aika vuodesta, jolloin pelit tiukkenevat ja tasoittuvat, mitä pidemmälle kausi etenee. Eli takin vetskarit kannattaa pitää tiukasti kiinni, ja eikun pelaamaan sitä kauden parasta lentopalloa joukkueena!

Juju B2 – KiU 2-1 (25-18, 23-25, 15-12)
Ensimmäinen peli tuttua Kiteetä vastaan lähtee hyvin käyntiin. Kiteen pelin yskähdellessä, viemme ensimmäisen erän selvästi. Oma pelaaminen oli rauhallista ja hallittua, ts. kauden parasta. Toisessa erässä tahti hieman muuttuu, Kitee parantaa selvästi omaa syöttöään ja he puolustavat myös uhrautuvasti. Meidän peli taas pehmenee, ja teemme liikaa virheitä. Aaltoilevien vaiheiden jälkeen erän voittaa Kitee. Kolmatta erää olemme jo tappiolla, kunnes tyrkkään kentälle Empun, täsmäaseen, joka on lainassa C1-joukkueesta. Emppu ja koko päivän hyvin pelannut Saana takovat erän seitsemästä viimeisestä pisteestä kuusi, ja voitamme kolmannen erän. Erityisen iloinen täytyy olla siitä, että erän lopun pisteet tulevat omilla kovilla suorituksilla.


Kausala – Juju B2 2-1 (22-25, 25-21, 15-9)
Pelaamme entuudestaan tuntematonta Kausalaa vastaan ensimmäisessä erässä jälleen kauden parasta lentopalloa. Sama meno jatkuu toisen erän puoliväliin asti, mutta sitten tulee joku kulminaatiopiste vastaan. Kausala koventaa otteita, ja me alamme pudota kyydistä. Erityisesti hyökkäystehoissa jäämme jälkeen. Kolmannessa erässä olemme erän puoliväliin mukana ihan kivasti, mutta se ei kanna sen pidemmälle. Niukka (ja ärsyttävä) tappio on tosiasia.

Juju B2 – LaKi 1-2 (19-25, 25-9, 10-15)
Lauritsalan Kisa on meille yhtä tuntematon kuin Kausala, mutta vanhan poliisitoimintaohjeen mukaan “siinä sitä tutustuu, kun sakkoa kirjoittaa”. Eli peli käyntiin, ja tutustumaan vastustajan pelitapaan. Oma pelaamisemme on ensimmäisessä erässä virheiden sävyttämää, ja saattelemme vastustajan karkumatkalle ja erävoittoon. Toiseen erään teen muutoksia kuusikkoon, ja nyt on Lauritsalan tytöillä “vientiä, niinkuin sammakolla äkeen alla”, Pekko Aikamiespoikaa lainatakseni. Kuusikko onnistuu laajalla rintamalla, ja erä tulee helposti kotiin. Ehkä liiankin helposti. Kolmas erä on nimittäin väriltään musta. Tilanne on hetkessä 1-8, kun teemme virheen toisensa perään. AIkalisät ja vaihdot auttavat hieman, ja pääsemme vähän pelin syrjään kiinni. Kolmas erä kuitenkin on vain aivan liian lyhyt, jos antaa tuollaisen etumatkan. Niukka (ja sikaärsyttävä) tappio on tosiasia. Toisen ja kolmannen erän kontrasti ei voisi olla enää suurempi, ja en tiedä, että jääkö tämä kontrastimysteeri selvittämättä ikuisiksi ajoiksi. Luultavasti.

Tappion hetkellä, ja ärsytyksen tunteiden vallassa tahtovat hyvät asiat jäädä liian vähälle huomiolle. Pelasimme nimittäin päivän teeman mukaisesti kauden parasta lentopalloa, vaikka pelipäivään sattuikin pari huonoa erää. Enemmän kuin puolet joukkueen pelaajista tekivät kauden parhaimpia suorituksiaan, ja nostivat omaa pelaamisen tasoansa taas pienen pykälän ylöspäin. Kun muut pelasivat tasollansa, ei ihme että joukkueena suorittaminen oli useassa erässä kauden parasta. Lisäksi osittain koko kauden meitä vaivannut “touhutaan, töytyillään, törmäillään – muttei saada mitään valmista aikaiseksi” – pelitapa on jäämässä pelikirjasta pois. Hyvä hyvä!

Pelit menivät sen verran ristiin, että kahdesta tappiosta huolimatta olimme lohkokakkosia. Pelaamme huhtikuun puolivälissä sijoista 69-76, yhdessä LuoWon (Kiuruvesi), PuWon (PuijoWolley) ja Kausalan kanssa.

Katsellen kuunnellen kevättä, kohti kauden huipennusta!

Eero, Juju B2 valmentaja

Share Button