Juju Joensuu ja HEL Volley totisessa taistossa

Joensuun Urheilutalo 27.10.2018

Lauantaina nähtiin tasainen, kahden hyvin liikkuvan lentopallojoukkueen kovatasoinen ottelu Joensuun urheilutalolla. Tällä kertaa sitkeämpi Helsinki vei ottelun 2-3 (19-25,25-17,25-23,26-28,7-15)

Ensimmäisessä erässä oli jo aistittavissa, että kaksi toiselle tuntematonta joukkuetta oli vastassa. Varsinkin kotijoukkue aloitti hermoillen ja pelin alku oli virhealtista lentopalloa eikä liikkuvuuskaan ollut totutulla huipputasolla. HEL Volley hallitsi erää kapellimestari Roosa Heikkiniemen johdolla. Roosa oli pitelemätön niin syöttöruudussa kuin verkolla. Kainostelematta hänen ansiostaan erä vierasjoukkueelle 19-25.

Toinen erä lähti käyntiin Jujulaisilta lupaavammin. Nopeasti kotijoukkue meni 6-1 johtoon ja vaikka vieraat tulivat tasoihin 12-12 oli erä kotijoukkueen hallintaa ja erä ansaitusti Joensuuhun 25-17.

Kolmannessa erässä ottelun kierrokset alkoivat jo nousta ja molemmat joukkueet hakivat palloa pelattavaksi itseään säälimättä. Erää mentiin helsinkiläisten tahdissa ja parhaimmillaan heidän johtonsa oli jo 12-16, kun Juju aloitti kirimisen. Pallo pallolta hiivittiin rinnalle ja lopuksi ohituskaistaa ohi. Erä kotijoukkueelle 25-23.

Neljännen erän alku oli toisinto edellisestä erästä. Helsinki hallitsi erän alku ja tilanteessa 15-21 erä tuntui menevän kaverille. Juju hivuttautui jälleen lähemmäksi varsinkin Viivi Huovisen syöttövuoroilla ja pian oltiinkin tilanteessa, että kotijoukkueella oli kaksi erä ja ottelupalloa käsissään. Valitettavasti niin rouva fortuna kuin vieraat olivat eri mieltä ja erä voitto vieraille 26-28.

Viidennessä erässä ei ollut voittajasta epäselvyyttä. Helsinkiläiset saivat edellisen erän voitosta ja varmistuneesta pisteestä hurjan buustin, joka siivitti heidät ansaittuun erävoittoon 7-15. Koko ottelu heille 2-3.

Parhaat kotijoukkueen pisteentekijät: Anna Yefremenko 28, Sini Kesänen 16 ja Jasmin Vatanen 12.

Pallotyttöinä:

Diana Iljin, Mea Lötjönen, Elsi Räty ja Noora Pitkänen. Kuvasta puuttuu Erika Salin, joka oli myös pallotyttönä.

Cafe Pepen isännöimässä ottelussa ottelun parhaina pelaajina palkittiin kotijoukkueesta Sini Kesänen ja vierasjoukkueesta Roosa Heikkiniemi. Palkinnot jakoivat Cafe Pepen Mikko Korhonen ja Sari Korhonen.

Ottelutapahtuman tuoksinassa:

Kuuluttaja Atso Vänskä, tilastonikkarit Tommi Vaskonen ja Jari Miinalainen

Joensuun Urheilutalon vahtimestari Tarmo Mahanen

Seuraava ASSA Abloyn isännöimä kotiottelu Jujun ja LP Vampulan kesken pelataan Joensuun Urheilutalolla lauantaina 3.11.2018 klo 14:30.

Sinistä päälle, ämpärit kainaloon ja kannustamaan Juju voittoon!

– Kimmo –

Share Button