Jujun d-tyttöjen turnaus Joensuussa 28.10. – White Ice ja Rainbow

White Ice pelasi jäätävän hyvin – kolme voittoa kolmesta pelistä

White Ice lähti turnaukseen ennakkosuosikkina, mitä minä en pelivalmentajana tiennyt kun vasta jälkikäteen. Asia oli päävalmentajan tiedossa toki. 🙂 Peleihin lähdettiin uudella kokoonpanolla, joka kasattu kahdesta Jujun viimevuoden D05-joukkueesta. Vahvistusta White Iceen saatiin Ilonasta, joka pelaakaksoisedustuksella Jujun d-tytöissä sekä c-tytöissä Pyhäselän Urheilijoissa. Joukkueen ensimmäiset pelit tällä kokoonpanolla, harjoituspeliä lukuunottamatta.

Alun  jähmeyden jälkeen tytöt alkoivat päästä joukkueena sille tasolle mitä heidän osaamisellaan voi odottaa. Tasaista syöttöpeliä läpi turnauksen. Verkolla puolustus ja passaaminen aivan uudella tasolla.  Iskulyöntiä tulee kaikilta pelaajilta, mitä vastustajien oli vaikea puolustaa.

Pelitaidot kehittyneet valtavasti viime kevään peleistä, rohkeutta pelaamiseen tullut selvästi lisää, hyökkäyksiin rohkeutta vielä lisää kaikilta pelaajilta niin joukkue on entistä vahvempi.

White Ice vei voiton kaikista kolmesta peleistä selvin luvuin, haastajaa ei lohkosta löytynyt. Tytöt pelaa tässä lohkossa ihan omaa peliään. Pientä epävarmuutta vielä havaittavissa, mutta joukkueena varmuutta varmasti tulee vielä lisää kun useampi turnaus yhdessä takana. Hyvää yhteistyötä kuitenkin jo ensimmäisessä  turnauksessa. Turnaus oli hyvää harjoitusta uudelle joukkueelle haastavampia vastuksia varten.

Kirsi, pelivalmentaja

Juju Rainbow kantoi haastajan roolin tyylillä

Rainbow lähti kauteen viisikolla, jossa kolme E-tytöistä noussutta ja yksi syksyllä lajin parissa aloittanut oli niputettu yhden johtavan, jo C-junioreiden kanssa pelaavan Millan (05)  ympärille. Joukkue tiedosti olevansa haastajan asemassa ja päivän tavoitteena oli, että vastustajat eivät saa ilmaiseksi meiltä yhtään pistettä ja koko ajan pyritään pelaamaan kolmen kosketuksen, iskulyöntiin tähtäävä peliä.

Kohtasimme ensimmäisenä lohkomme ennakkosuosikin, sisarjoukkueemme Juju White Icen. Vastustajan taso kaikissa pienissä asioissa oli luokkaa parempaa. Ensimmäisessä erässä pystyimme välillä haastamaankin White Icea, mutta toinen erä oli pelkkää iskulyöntien puolustusta. Parasta antia ottelusta oli huomata se, että syöttövarmuus on hyvällä tasolla. Myös vastustajan syöttöjen ja hyökkäyslyöntien allemeno toimi hienosti. Peli kuitenkin selkeästi White Icelle ja meille hyvää harjoitusta kovien iskulyöntien puolustuksesta.

Toisessa pelissä LiTai:ta vastaan panostimme ensimmäisen kosketuksen laatuun, jotta passari voisi tehdä parempia sormilyöntipasseja. Kun ensimmäisessä pelissämme oli vain muutamia yksittäisiä iskulyöntihyökkäyksiä, niin tässä määrä tuplautui jo ensimmäiseen erään. Liperiläiset saivat tehdä täyden päivätyön viedäkseen ensimmäisen erän. Toisessa erän alkuun tuli Rainbow’lle turnauksen mustin hetki. LiTai otti 12-0 -johdon ja vaikka sen jälkeen etenimme tasatahtiin, niin ottelun voitosta ei enää kyetty taistelemaan.

Kolmas peli oli kahden tasaisen joukkueen lentopallojuhlaa. Partio 2 vei ensimmäisen erän nimiinsä Rainbow’n huonon alun (0-7) jälkeen, mutta toisen erän voitosta taistelu oli tiukkaa. Sen jälkeen, kun molemmat olivat hukanneet yhden eräpallon, niin Rainbow niittasi erävoiton huikealla iskulyönnillä. Turnauksen ensimmäinen erävoitto taisi kuitenkin purkaa hiukan liikaa latausta. Outokumpulaiset voitti kolmannen erän ja näin koko ottelun johtavan pelaajansa ottaessa muun joukkueen harteilleen.

Rainbow’n turnaus oli tappioista huolimatta positiivinen. Jo ensimmäisestä pallosta asti joukkue esiintyi sillä hyvällä tasolla, jota oli harjoitusten perusteella syytä odottaa. Turnauksen myötä taso koko ajan nousi.

Ilpo, pelivalmentaja

Share Button